Olympia "huumaa"
Keskiviikko 24.2.2010 klo 11:00
Ennen Suomea pidettiin talviurheilumaana, mutta mites Vancouverin jälkeen?
Olen intohimoinen penkkiurheilija ja kuulun siihen suureen suomalaiseen joukkoon, joka on laittanut kellon herättään suurin odotuksin. Kerta toisensa jälkeen olemme kuitenkin saanneet pettyä, vain yksi mitali tähän mennessä ja tavoitteena oli 12 mitalia! Heikkojen suoritusten selitykset alkavat pikku hiljaa kyllästyttään ja jopa raivostuttaan. Olympialaisissa esiintyminen tulee olla jokaiselle urheilijalle kunnia asia. Urheilija ei edusta pelkästään itseään, vaan myös omaa maatansa. Minun on hirvittävän vaikea hyväksyä sitä, että suomalaiset jättävät leikin kesken tai kisan tyystin väliin, kun "kropassa ei tuntunut hyvälle". Uskomatonta! Samaan aikaan toinen urheilja hiihtää itsensä pronssille muutama kylkiluu murtuneena ja reikä keuhkossa. Ei varmaan tuntunut sekään kropaassa hyvälle, mutta niin vain pronssia tuli.
Kisojen jälkeen tulee käydä hyvin perusteellinen keskustelu ja pohdiskelu siitä, mitä meillä tehdään väärin ja kuka tekee. Selitys, että meillä on liian vähän rahaa huippu-urheilulle ei riitä, syyt on paljon syvemmällä. Jokaisen joka astui Vancouverin koneeseen olympiakomitean maksamana, on syytä mennä peilin eteen ja kysyä itseltään, olenko ylpeä siitä mitä tein ja olisinko voinnut tehdä jotain paremmin? Saavutettuun menestykseen ainakaan penkkiurheilijat eivät ole tyytyväisiä, eikä tule ollakkaan.
Lisätkää kouluihin liikuntaa tuplasti nykyiseen. Lahjakkaat urheilijat erityiskohteluun..
Työmarkkinoille liikintatupo. '
Veroeksperttinä voisit kehittää verovähennyksen ihmisille jotka pitävät itsensä kunnossa. tsemppiä!