Jälkeen Lahden
Maanantai 14.6.2010 klo 14:44 - Mika Lintilä
Keskustan kenttä kävi Lahdessa ja kertoi mielipiteensä. Pakko tunnustaa, että jälleen tiukassa tilanteessa Keskustan kenttä näytti suunnan puolueelle ja tavan, jolla puolue nousee takaisin jaloilleen. En uskonut ennen kokousta, että tunnelma voisi yhden kokouksen aikana näin paljon parantua.
Puoluekokousväen saapuessa paikalle, oli tunnelma kysyvä ja epätietoinen. Eilen pois lähti määrätietoinen ja hymyilevä puolue. Puoluekokous on aina osannut tehdä aikaansa sopivat valinnat ja niin varmasti oli nytkin. Marin n. 300 äänen voitto Maurista, antoi Marille hyvin vahvan valtakirjan. Mauri osoitti myös sen, kuinka hienosti voi hävitä. Maurin pitämä puhe tappion jälkeen oli parhaita koskaan kuulemiani tappion kärsineen puheita. Laanisen Timon voitto Korhosen Jarmosta, ei jättänyt minkäänlaisia kysymysmerkkejä siitä, mitä mieltä kenttä oli. 73/26 menneet äänestysprosentit kertovat selvää kieltä.
Hyvä puoluekokous ei vielä takaa hyvää tulosta tulevaan vaaliin, mutta antaa sille hyvät lähtökohdat. Hyvällä mielellä tapahtuva vaalityö näkyy ulospäin ja palauttaa varmasti niitä äänestäjiä, jotka olivat jo alkaneet katsella uutta puoluetta äänestyskohteeksi.
Eli ei muuta kuin voimaa taakse ja täysillä eteenpäin!
Oli hyvä että oli kaltaisiasi muurinmurtajia, jotka sanoivLiikaa oli niitä jotka menivät piiloon. Mutta jos ei ole rohkeutta niin sitten ei ole rohkeutta. tsemppiä