Yhteystiedot

Kansanedustaja
Mika Lintilä
00102 Eduskunta

mika.lintila@eduskunta.fi

050 5113080

Paavo I

Lauantai 12.2.2011 klo 20:39


Nyt tiedän mille Vesa Keskisen naapurista tuntui, kun hän päätti soittaa Keskiselle suoraan tv-lähetykseen ja sanoa, "tuu pois sieltä, munaat ittes". Paavo Lipposen esiintyminen tämän päivän ykkösaamussa herätti itsessäni vähän samanlaisia tunteita.

Tuntui käsittämättömälle, että 40 vuotta maan politiikan keskeisissä tehtävissä toiminut mies voi täyttää yhden ohjelman niin voimakkaalla ylimielisyydellä ja kaunalla. Itsetietoisuus oli suorastaan keisarillista tasoa! Oli toimittaja Kejosen tuuri, että Lipponen suostui keskustelemaan edes itsensä kanssa ohjelman ajan.

Lipponen oli toki tyyliuskollinen ja jatkoi Keskustan mollaamista. Sehän ei sinällänsä ole yllätys. Siihen on totuttu milloin Kiviniemen, milloin Kallin nimissä. Pelkkä Jäätteenmäen nimi saa alkuräjähdyksen kokoisen reaktion aikaiseksi Lipposen mielessä. Lipponen on jäänyt kiinni 2003 vaaleihin, mutta toisin kuin hän väittää, meillä Keskustassa ei ole aikaa jäädä kiinni vanhoihin.

En voi olla ihmettelemättä sitä, kuinka henkilö, joka oli kiistatonta eurooppalaista poliittista kärkeä vielä vuosikymmen sitten, on tänä päivänä katkeroitunut henkilö, jolla ei ole mitään sanottavaa päivän politiikkaan. Olisin odottanut, että Lipponen olisi Euroopan Unionin ehkä kriittisimpänä aikana tuonnut keskusteluun oman panoksensa. Ymmärrän hiljaisuuden ainoastaan siinä varjossa, että demareiden tekemä vastuuton EU-politiikka on saannut jopa Paavo I:n hiljaiseksi.


Kommentit

14.2.2011 18:23  tuupe

Näin se menee.

21.2.2011 19:55  jj

Ette osaa muuta kuin verottaa..

Kirjoittanut Jarmo Korhonen

Suomen oikeistoliberaalit ovat löytäneet valtiontalouden Sammon. He esittävät arvonlisäveron nostamista 25 prosenttiin. Arvonlisävero oli 2010 heinäkuuhun asti 22 prosenttia.

Arvonlisäveron kiristykset tuovat valtion kassaan lisää lähes 2 miljardia euroa. Tulevien suunniteltujen korotusten jälkeen arvonlisäverolla kerätään valtionkassaan yli 17 miljardia euroa vuodessa.

Arvonlisäveron kiristys heikentää erityisesti monilapsisten lapsiperheiden ostovoimaa ja toimeentuloa. Pienituloisten kansalaisten selviytyminen arjesta käy yhä vaikeammaksi. Arvonlisäveron korotus on suoraan pois pienituloisten ruokapöydästä, vaatteista ja elämän perusasioista. Köyhälle ruoka, asuminen, vaatteet, bensa on kallista, tosi kallista.

Kun suuripalkkaiset päättäjät ovat nostamassa arvonlisäveroa, energiaveroa, auton käyttömaksua, autoveroa, makeisveroa, kunnallisveroa, kunnallisia palvelumaksuja, vesimaksua, kiinteistöveroa, jäteveroa, polttoaineveroa, bussien ja junien lippujen hintoja ja suunnitellaan tietulleja ja muita järjettömyyksiä, niin kyllä pienituloisten selkäranka on katkeamassa vähän niin kuin Välimeren etelärannoilla on jo käynyt.

Kun on neljä päivää syömättä, niin Suomessakin Mannerheimintiellä heitellään kivillä. Se on hyvä muistaa Suomessakin lihapatojen ääressä.

Kansanedustajien ja ministerien on hyvä nostaa arvonlisäveroa ja muita kulutusveroja ja maksuja kun itselle on tulossa 6 prosentin palkankorotus vaalien jälkeen, marraskuussa jo nostettiin pari prosenttia. Liksaa tulee lisää lähes 500 euroa kuukaudessa. Toista se on pienituloisilla ihmisillä. Lisää rahaa ei ole tulossa, mutta lisää kulutusveroja on.

Toimeentulotukea ei ole nostettu vuoden 1990 jälkeen. Toimeentulotuen ostovoima on heikentynyt 30 prosenttia ja apujärjestöjen ruokajonot ovat pitempiä kuin Madonnan konsertin lippujonot. Lapsiperheiden määrä kasvaa räjähdysmäisesti toimeentulotuenhakijoiden joukossa. Tilanne on kaamea.

Lapsilisiä ei ole nostettu 20 vuoteen. Kosmeettisten korotusten jälkeen lapsilisien ostovoima on heikentynyt 30 prosenttia 1990 tasosta. Yhdentulonsaajien lapsiperheiden asema on kurjistunut. Pienituloisiin lapsiperheisiin on syntynyt jo periytyvästä köyhyydestä aiheutuva lasten syrjäytymiskierre.

Pienituloiset eläkeläiset ovat pysyvästi hätää kärsimässä. Eläke ei riitä elämiseen, sairastaa ei uskalla kun rahat eivät riitä lääkkeisiin. Piimäpurkki, lauantaimakkarapaketti ja silakat Holkerin tapaan ovat herkkuja. Eläkeläiset kun eivät ole vielä oppineet syömään raejuustoa, makaronia ja tonnikalaa niin kuin opiskelijat tekevät rahojen ollessa vähissä. Ruokatottumuksissa on sukupolvien kuilu myös köyhänä.

Tässä köyhyyden ilmapiirissä Kreikan miljardilainat ja holtiton rahan kylväminen sinne sun tänne saa köyhän kansan hiljaiset rivit puristamaan kättä taskussaan. Kohta puristettu käsi rikkoo hermostuksissaan ne ainoat housutkin. Perjantai on pyykinpesupäivä ja silloin ollaan kotona kun ainoat housut ovat märät, mutta lauantaina pääsee syömään kansanedustajaehdokkaan makkaroita ja hernekeittoa ja kahvia pullalla. On nimittäin lupausten aika köyhille.

Varokaa polttamasta suuta kun pakkasessa joutuu syömään rokkaa. Muistakaa olla varovaisia. Tässä oli kentän terveiset päättäjille tällä kertaa..

Kirjoitus on julkaistu myös www.jarmokorhonen.fi sivuilla.

20.5.2011 10:10  Coach Outlet

what?s done cannot be undone

24.9.2011 9:04  Canada Goose Parka

The worst bankrupt in the world is the man who has lost enthusiasm. Let him lose everything but enthusiasm and he will come through again to success.

30.9.2011 4:04  Canada Goose Parka

Thank you for sharing your great article and I like it very much. Welcome to Canada Goose Parka.

23.11.2011 21:20  Elämä on lainaa... tai siis pikavippi

Mielenkiintoinen aihe on kommentin arvoinen - vaikkakin vähän myöhässä. Sinun kannattaisi kirjoittaa tästä aiheesta lisää. Tsemppiä :-)

6.2.2012 13:57  Pikavippi

Hyvä kirjoitus. Lisää näitä.

6.2.2012 13:58  Pika vippi

Mielenkiintoinen kirjoitus. Lisää näitä vaan.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini: